Matrixtor Music Oy

Ajankohtaista

Viiva

19.9.2011 Tuotannossa Leone ja TTSO

Viime viikon punkryminän vastapainoksi siirryttiin studion uumenissa tällä viikolla popimpiin tunnelmiin ja otettiin tuotantoon Leone-orkesterin sinkkubiisi Dawn. Helsinkiläis-riihimäkeläisen kokoonpanon soundi koostuu pianotrio-muotoisesta bändistä ja naissolistista, joten ihan peristeistä särövallisoundia ei tällä kertaa olla tekemässä! Leonen musiikkiin pääset tutustumaan tarkemmin vaikkapa osoitteessa http://theleone.com/, projektissa tuottajan ominaisuudessa häärii Matrixtorilta Lauri Malin.

Leonen ohella tällä viikolla työn alla on Terapeutti Tervon Suljetun Osaston, tutummin TTSO:n kolmen kappaleen miksaussessio. TTSO-projektilla on tarkoitus saada pitkäsoitto valmiiksi tämän vuoden puolella, lisäinfoa asiasta on luvassa kunhan materiaalia aletaan julkaista!

14.9.2011 Synttäritarjous umpeutuu huomena!!

Nyt on TODELLA kiire, sillä nyt on enää huominen päivä aikaa varailla synttäritarjouksella MIELETTÖMÄN EDULLISIA studiopäiviä! Tarjoushinnalla säästät selvää rahaa kahden päivän sessiossa noin kolmensadan euron verran, joten kyseessä on todella reilu tarjous!

Tällä hetkellä Matrixtorin uumenissa touhuaa Left Could -niminen punkpoppoo. Äänittäjä-tuottajana projektissa touhuaa nuorten taidekeskus ARXiltakin tuttu Panu Koskinen, ja tarkoituksena joukkueella on äänittää pohjaraidat tulevaa EP-julkaisua varten.

Left Coldin ja Panun jälkeen studion puikkoihin hyppää jälleen Lauri. seuraavana vuorossa on Leone-nimisen orkesterin tuotanto, jonka rumpuäänitykset aloitellaan perjantaina, ja nyt tehtävän kappaleen miksaus pitäisi olla tällä tietoa paketissa ensi viikon aikana.

 

28.7.2011 Huippuedullinen synttäritarjous syksylle 2011!!

Vaikka kesää on vielä hetki jäljellä, on jo korkea aika kääntää katseet tulevan syksyn sessioihin! Viime syksynä suurta kiinnostusta herättänyt demopakettitarjous uusitaan tänä syksynä yleisön pyynnöstä, joskin tällä kertaa tarjouksen motivaattorina on Matrixtor Musicin kovaa vauhtia lähestyvät synttäribileet! Vuoden vaihteessa tulee täyteen puoli vuosikymmentä studiotoimintaa nykyisissä tiloissamme, ja sen kunniaksi tarjoamme kahden päivän studiopakettia uskomattoman edulliseen hintaan 500€! Paketti sisältää kaksi päivää studioaikaa äänittäjän kanssa, sekä tarvittaessa majoituksen studiolla.

Viime syksyn demopakettitarjous täytti kalenterin viimeisetkin tyhjät kolot varsin nopeasti, joten jos studioajalle on tulevan syksyn aikana tarvetta, kannattaa aika varata nopeasti! Helpoiten ajan varaaminen onnistuu sivustomme yhteydenottolomakkeen avulla, tai lähettämällä mailia osoitteeseen mail@matrixtor.com. Eipä siis muuta kuin aikoja varailemaan, tarjous on voimassa syyskuun puoliväliin saakka, ja koskee siis tällä ajalla varattuja sessioita!

23.5.2011 Kuulumisia kevään kiireiden keskeltä

Kappas, pääsipä edellisestä Ajankohtaista-päivityksestä vierähtämään vähän pidempi tovi.. Eipä voi mittään, yritämme skarpata päivitystahtia vastaisuudessa!

Päivitysten jääminen johtunee isoimmilta osin kevään aikataulusta, studion kalenteri on ollut kiitettävän aktiivisesti bookattuna, eikä huolto-, ja nettisivunpäivitysvälejä ole juurikaan ehditty pitää. Viimeisimpiä jo valmistuneita projekteja ovat Veilt-orkesterin grungerock-henkinen EP, Lusua&Suvanne -duon kesäsinkkubiisin miksaus, ja Aurinkovaras -nimisen tanssiteatteriesityksen taltioinnin ääniraidan miksaus. Viime viikonloppuna aloitettiin Hämeenlinnan kirkossa myös tenori Ismo Marttilan pitkäsoiton äänitykset, joten tyylillinen monimuotoisuus on tänäkin keväänä ollut vahvasti läsnä studion toiminnassa.

Tällä hetkellä studion kalenteri on heinäkuun puoliväliin asti täytetty. Kesäkuun loppuun jatketaan aktiivisesti muun muassa lahtelaisen Shelter -orkesterin EP:n, ja hämeenlinnalaisen näyttelijä-laulaja Aleksi Aromaan pitkäsoiton parissa. Heinäkuun alussa pidämme parin viikon päivitys-, ja huoltotauon, ja hommia jatketaan noin heinäkuun puolen välin tietämissä. Seuraavat vapaat ajat kalenterissa ovat tällä hetkellä heinäkuun viimeisillä viikoilla.

Mikäli siis on tarvetta saada kesäloman ajalle bookattua studiosessiota, kannatta aika varata pikapuoliin ennenkuin kalenteri ehtii täyttyä pidemmälle!

 

1.3.2011 Hektinen helmikuu selätetty

Helmikuu oli studiolla kiireistä aikaa. Työn alla ehti olla fiftarirokin suuntaan kumartava The Roycers -trio, saksofonisti William Suvanteen ja DJ Jukka Lusuan jazz-vaikutteinen loungelevy, kotkalainen Bailout -orkesteri, tamperelainen amerikkarokkiin vivahtava Essentia, ja kuun lopulla vielä pääkaupunkiseudulta lähtöisin oleva progehtavaa melodista metallia vääntävä Mysteria. Näiden lomassa miksattiin myös Aikalaiset -kokoonpanon viiden kappaleen afrobeatin ja funkin välimaastossa liikahteleva EP.

Näistä projekteista maaliskuussa jatkamme vielä Bailoutin, Essentian ja Mysterian kanssa. Myös Suvanne/Lusua -duon loungelevy etenee rumpuraitojen muodossa kuun loppupuolella.

Tuleva kevät näyttää studiolla muodostuvan todella kiireiseksi, joten jos Sinulla tai bändilläsi on tarvetta studiosessiolle tänä keväänä tai alkukesästä, kannattaa aika varata sivustomme yhteydenottolomakkeen avulla NYT!

 

25.1.2011 Uusi miksauspöytä saapunut taloon!

Matrixtorin päätarkkaamo on saanut uuden sydämen, kun hyvin palvellut Soundcraft siirtyy eläkkelle, ja päätarkkaamon miksauspöydän paikan ottaa Englannista lumimyrskyjen läpi saapunut Audient ASP8024. Briteissä riehuneiden myrskyjen takia yli kuukaudella myöhästynyt laite on viimein saatu asennettua paikalleen, ja ensimmäiset sessiotkin konsolilla on jo ehditty äänittää.

TarkkaamoTämänhetkisen käyttökokemuksen perusteella laite täyttää loistavasti sille asetetut odotukset niin äänitys-, kuin miksauskäytössä. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä samaiseen laitteeseen ovat päätyneet useat huippustudiot ympäri maailman, viimeisimpien joukossa legendaarinen The Who -kitaristi Pete Townshend, joka asensi uuteen studioonsa miksauspöydäksi samaisen Audientin.

Yllä kuva laitteesta asennettuna päätarkkaamoon, lisää kuvia tarkkaamosta ja muualta studiosta pääset katselemaan klikkaamalla auki kuvagallerian tämän sivun oikenpuoleiselta palstalta.

 

20.1.2011 Fat Scarlett sessioi Matrixtorilla

Lahtelainen rock-poppoo Fat Scarlett äänittää Matrixtorilla tulevan julkaisunsa materiaalia Markun komennossa. Viikon session aikana tavoite on saada läjään kuuden kappaleen äänitykset. Lopputuloksesta on luvassa lievästi Green Day -henkistä punkahtavaa rokkia!

 

10.1.2011 Vuoden 2011 ensimmäinen sessio paketissa!

Matrixtorin vuoden 2011 korkkasi metalliyhtye Killin' With You. Kaksi varsinaista kappaletta ja erillisen introraidan sisältävä julkaisu miksattiin Matrixtorilla Laurin toimesta. Promon äänitykset hoiteli kotistudiollaan Jani Honkamäki, joka toimii bändissä myös kitaristilaulajana. Levy on tarkoitus julkaista alkuvuoden aikana sekä cd-, että vinyyliversioina. Lisää orkesteriin pääset tutustumaan osoitteessa www.killinwithu.com.

 

16.12.2010 Matrixtorin vuoden päättää Fault'Indication

Vuoden 2010 viimeiseksi sessioksi jää Hämeenlinnalainen Fault'Indication, joka kävi työstämässä ensimmäistä julkaisuaan Matrixtorilla Laurin kanssa kolmen päivän ajan. Kolmen biisin tehokas promopläjäys on lähdössä juuri masterointiin, ja julkaisua sopinee odottaa viimeistään vuodenvaihteen tienoilla osoitteessa www.myspace.com/faultindication. Fault'Indicationin jälkeen jäljellä on ennen joulutaukoa enää Ypäjän Musiikkiteatterin konserttitaltioinnin masterointi, jonka jälkeen tehdään vielä pari päivää huolto- ja päivitystöitä. Sen jälkeen Matrixtorin studio sulkee ovensa parin viikon hyvin ansaitun loman ajaksi.

 

28.11.2010 Argentiinalaista tangoa ja suomalaista trashmetallia

Matrixtorin studion marraskuun päättää kaksi varsin erityylistä projektia, joista toinen on kokonaan studiossa toteutettava helsinkiläisen trashmetalliyhtye Tuho!:n promo vuosimallia 2010, ja toinen näyttelijä Anneli Sarin Hämeenlinnan Verkatehtaalla taltioitava tangokonsertti. Sarin tangokonsertissa esiintyy nimekkään laulajakaartin (mm. ranskalainen laulaja-näyttelijä Oscar Sisto ja vuoden 2009 tangokuningas Amadeus Lundgren) lisäksi loistava ranskalais-argentiinalainen tango-orkesteri. Lisätietoa tämän projektin jatkosta luvassa tällä palstalla.

Tuho!:n musiikkiin tutustuminen onnistuu helposti bändin nettisivuilla www.tuho.fi, ja lisätietoa Anneli Sarin tangokonsertista osoitteesta www.annelisari.com.

 

20.11.2010 Laitteistopäivityksiä

Matrixtorin päätarkkaamon laitekanta kasvoi sekä outboard-, että softaosastolla. Outboardin tuorein lisäys on Knif audion Pure Mu putkikompressori, joka siirtyi Matrixtorille Chartmakersin Svante Forsbäckin räkistä. Softapuolella päivitimme päätarkkaamon Pro Toolsin 8-versioon, ja samalla kertaa vaihtui Celemonyn Melodyne ohjelmisto polyfoniseen Melodyne editor -versioon. Lisää tämänhetkisestä laitekannastamme voit lukea sivustomme Laitteet -osiosta.

 

16.11.2010 Brüssel Kaupallinen Matrixtorilla

Tämän viikon ajaksi valtaa Matrixtor Musicin studion oululainen Brüssel Kaupallinen. Kokoonpano äänittää materiaalia uudelle pitkäsoitolleen tuottajalegenda Hiili Hiilesmaan johdolla. BK:n meininkiin pääset tutustumaan tarkemmin joukkueen nettisivulla www.brusselkaupallinen.com

 

12.11.2010 Ypäjän Musiikkiteatterin 25-vuotisjuhlakonsertti

Matrixtor Music Oy toteuttaa Ypäjän Musiikkiteatteri ry:n 25-vuotisjuhlakonsertissa saliäänentoiston, sekä konsertin moniraitataltioinnin. Konsertin kolmesta esityksestä koostetaan live-taltiointi, joka miksataanMatrixtorin studiolla joulukuun alulla. Matrixtor Music Oy on suunnitellut ja toteuttanut äänentoistoratkaisut Ypäjän Musiikkiteatterin tuotantoihin vuodesta 2006. Lisätietoa konsertin esityksistä ja Ypäjän Musiikkiteatterista löytyy sivustolta www.ypajanmusiikkiteatteri.fi

 

7.11.2010 Uusia maistiaisia Ääninäytteet -osiossa

Sivustomme Ääninäytteet -osastolle on juuri lisätty kaksi luvattua maistiaista. Lisätyt uutuudet ovat molemmat varsin tuoreita, Terapeutti Tervon Naulanhakkaaja masteroitiin viikko sitten, ja MyFaren työnimellä "Jepa" kulkeva maistiainen on bändin erityisluvalla julkaistu ennakkokuunteluun ainoastaan Matrixtor Musicin sivustolla! Suomi- ja amerikkarokin ystävät tervemenoa kuuntelemaan!

 

2.11.2010 Syksyn demotarjous päättymässä!!

Uusien nettisivujemme julkaisun yhteydessä lanseerattu Syksyn Demopaketti -tarjous päättyy marraskuun puolessa välissä. Varatessasi session ennen 15.11.2010 pääset vielä hyötymään todella kovasta kahden päivän tarjouksesta. Muutamia aikoja on jäljellä vielä tämänkin vuoden puolelle, mutta tarjousta voi hyödyntää myös 2011 alkuvuodelle varattaviin sessioihin. Varaa siis projektiisi aika yhteyslomakkeella nyt ja säästät sessiosi kahden ensimmäisen päivän hinnassa satoja euroja!

 

1.11.2010 Cotton'n steel band äänittää Matrixtorilla

Hämeenlinnalainen blues-kokoonpano Cotton'n steel band työstää studiolla promolevyään. Kolmen kappaleen promo äänitettiin pääosin live-meiningillä, lopputuloksesta luvasssa juurevaa soul-vivahteisella naislaululla höystettyä bluesia!

 

21.10.2010 Prima Voce valmis, TTSO masteroinnissa

Prima Voce -kuoron levy on lähtenyt painoon, levystä tuli perinteitä kunnioittavasti jouluisen tyylikäs. Miika Tervon TTSO:n pitkäsoiton masterointisessio tapahtuu perjantaina 22.10.2010 Chartmakersilla, masteroijana Niemistön Henkka. Masteroinnin jälkeen luvassa kuuntelupaloja!

 

10.10.2010 Naiskuoro Prima Vocen joululevy tuotannossa

Terapeutti Tervon ja Suljetun Osaston miksaukset on tältä erää paketoitu. Seuraavaksi tuotantovuorossa on naiskuoro Prima Vocen joululevy, jonka miksaus alkaa ensi viikolla. Äänitysvaihe on jo hoidettu, sen perusteella luvassa on varsin perinteinen ja tyylikäs kuorolevy. Terapeutti Tervon luvatut kuuntelumaistiaiset julkaistaan heti kun levy saapuu masteroinnista, joten stay tuned!

 

6.10.2010 - Suljettu osasto miksauksessa

Tällä viikolla Laurilla työn alla Terapeutti Tervon Suljetun Osaston toisen pitkäsoiton miksaus. Levyllä soittavat muun muassa legendaariset pitkän linjan muusikot Jussi Jaakonaho ja Pekka Gröhn, joten hyvien biisien lisäksi luvassa on myös tyylikästä ja juurevaa soittoa. Maistiaisia luvassa sivustomme Ääninäytteet -osioon lähiaikoina!

 

30.09.2010 - Yhteydenottolomakkeessa ollut vikaa!!!

Sivustollamme olevassa Yhteydenottolomakeessa on ollut vikaa ja sen kautta lähetetyt viestit eivät ole toimittuneet meille. Pahoittelemme ongelmaa ja siitä aiheutunutta haittaa.

Jos olet ottanut yhteyttä meihin kyseisen lomakkeen avulla, niin tee se uudelleen nyt lomakkeen toimiessa oikein.

 

17.09.2010 - Matrixtor Musicin uudet sivut päivitetty!

Pitkään suunnitteilla ollut kotisivujen uusimisprojekti on vihdoin edennyt julkaisuvaiheeseen. Osa sisältöä antaa vielä hetken odottaa itseään, mutta uusi layout ja suurin osa asiasisällöstä on jo paikallaan.

Muuten studion syksy etenee tällä hetkellä rock-vetoisissa tunnelmissa, työn alla tällä hetkellä on Hämeenlinnalaisen MyFare- orkesterin promolevyn miksaus, ja heti perään Helsinkiläisen Miika Tervon Terapeutti Tervo & Suljettu osasto -suomirockpitkäsoiton miksaajaiset. Näiden jälkeen siirrytäänkin hetkeksi klassisemmalle osastolle ja tuotantovuoroon tulee Prima Voce -kuoron joululevy.

Syksy toi tullessaan myös kovan luokan demolevytarjouksen. Ollilan Markun liityttyä Matrixtorin äänittäjäporukkaan yritämme saada miehelle heti alkuun mahdollisimman paljon sisäänajotöitä, ja tarjoammekin bändeille mahdollisuuden päästä edulliseen hintaan työstämään omaa materiaaliaan Matrixtorin tiloihin.

Viikonloppusession hinta on lyöty niin pohjaan, että ajat menevät käsistä, joten varaa nopeasti oma aikasi Yhteydenottolomakkeella.

 

>>>Alkuun

Varaa oma studioaikasi!

Viesti
 

© Matrixtor Music Oy